1. helmikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen näyttely

Tänään avattiin näyttelyvuosi Parkanon urheilutalolla, jonne aamulla läksimme eukkukaveri Wilden ja omistaja Annan matkassa.
Japseja oli ilmoitettu 11, mikä on yllättävän suuri määrä tällaiseen pikkunäyttelyyn. Lumipyryn takia otimme ajamiseen varoaikaa, mutta matka menikin nopeasti ja olimme paikalla jo hyvin aikaisin. Aikaa tuunaamiseen jäi siis hyvin, mutta tarvetta ei juurikaan ollut; molemmat pojat näyttivät jo valmiiksi niin hyvltä ja siisteiltä :)

Juoksusia narttuja vilisi näyttelyssä ilmeisesti enemmänkin, ja jännitin miten ihmessä pojat saataisiin keskittymään esiintymiseen.... :D
Eurasiereita oli vain kaksi ja Wilde kävi kehässä Maija Mäkisen arvosteltavana. Tuomari olisi kaivannut nuorelle miehelle kuitenkin lisää itsevarmuutta ja vahvuutta, joten tulokseksi VAL EH 1.
Kisatoverina ollut tyttöeukkukaan ei miellyttänyt tarpeeksi tuomaria, joten ROP ja VSP jäi valitsematta.


Hetken kestävän tauon jälkeen alkoi meidän kisat japsipuolella. Timi oli juuri ollut pienillä kauneusunilla boxissaan. Vielä lyhyt leikkihetki ennen kehää ja poika oli todella skarppina kehään mennessä :D

Pöytä on Timistä aivan ylihelppo juttu; täytyy vain tönöttää paikallaan ja hymyillä leveästi (siinä samalla ne korvatkin sitten taas alkoi iloisesti sojottamaan itään ja länteen... xD )
Tässä alkamassa mittausoperaatio, jota tuomari yksittäisille koirille teki. Tarkkaa mittaustulosta ei valitettavasti saatu tällä kertaa...

Timppa yrittää selkeästi viestittää jotakin tuomarille tuolla merkitsevällä katseellaan... (:

Turkki on täydentynyt talven aikana pojalla aivan mahtavasti kuten kuvasta näkyy :)

Timi esiintyi (ihanien tytsyjen vetovoimasta riippumatta :D ) aivan ihanasti! Tuomarille ei kuitenkaan oltu sitä mitä hän haki ja näin tuloksena vain AVO EH 1, ei SA:ta :(
Suurin syypää olivat jälleen kerran ne kirotut etuliikkeet, jotka meillä tuppaa joka kerta olemaan löysiä ja heittelehtiviä kun iloisesti  ja vauhdilla juostaan... x)
Arvostelu luettavissa täällä ! :)

Paluu matkalla molemmat pojat olivat aivan rättiväsyneitä ja nukkua pussuttivat hyvässä vierekkäin takapenkillä turvavaljaissaan. Aivan huippuhauska reissu vaikkei sitä kaivattua SERTiä edelleenkään napsahtanut! Kiitos Anna ja Wilde! :)