17. kesäkuuta 2013

Leiriviikonloppu

Viikonloppu vietettiin Alajärvellä japsileirillä. Lähdimme jo viime torstaina matkaan ja Taina hyppäsi kyytiimme. Illalla olimme perillä Aarnioilla ja Timi näki rakkaan mammansakin taas. Mitzu sai viettää tällä kertaa valitettavasti erakkoelämää juoksujensa vuoksi, mutta äiti ja poika kirmasivat pihalla nukkumaan menoon asti.
 
Sillä välin kun koirat kohelsivat keskenään, me pussitimme liukuhihnasysteemillä tulevan mätsärin palkintoja. Alla osa palkintomerestä. :)
 
 
 
 
^^ Melli-mamma ja poikansa Timpula maireena käpälä käpälässä. Taustalla palkintopussitukset vielä menossa...
 
Tiuku (edessä) päätti käydä hieman ehostautumassa jossakin. :D
 
Perjantaina lähdimme joukolla sitten Käpyniemen lomakylään. Paikka oli mitä mainioin koiraleirin järjestämiseen: paikka oli rauhallinen, tilaa juosta vapaana, uinti- ja saunamahdollisuus...
Leirille saapui kymmenhenkinen joukko nuoria japsiharrastajia huiskujensa kanssa. Koirat tulivat hyvin juttuun ilman suurempia kahnauksia ja sopu säilyi kaksijalkaisillakin.
 
Illalla Salla ohjeisti jo vähän alustavasti näyttelyjuttuja leiriläisille ja kaikki saivat harjotella esiintymistä. Leiriläiset jaettiin treenien ajaksi useampaan ryhmään, jotta kouluttajien on helpompi ohjata jokaista yksitellenkin.
 
Timin mielestä innokkaasti tuttavuutta tekevä pikkumies oli aluksi varsin epäilyttävä. :D
Timin velipuoli S. Quon Haru "Haru" (Beethoven White Zapp "Zapp" yhteinen isä) tuli myös leireilemään ja olikin joukon nuorimmasta päästä. Toinen pikkutirriäinen oli Minttu (Agrarium You Yasahii Yasumi). Molemmat naperot jaksoivat valtavan hyvin temmeltää isompiensa perässä päivät pitkät.
Saarnion Quon Haru "Haru"
Agrarium You Yasahii Yasumi "Minttu"


Timi ja Haru päiväkävelyllä
Saimme Harun ja Ellan mukavasti myös mökkikaveriksi. Koirien oli alunperin tarkoitus yöpyä boxeissaan, mutta veljekset tulivat niin hyvin juttuun ettei kuljetuskopeille ollut oikeastaan tarvetta. Päivät oli pitkiä ja harkat melko väsyttäviä, jonka vuoksi joillakin koirilla meinasi pinna alkaa jo kiristyä. 
Nämä kaksi veljestä eivät oikein malttaneet ummistaa silmiään sekuniksikaan, joten välillä pojat oli pakko laittaa nukkumaan omiin koppeihinsa, vaikkakin parhaat leikit oli juuri kesken. :D
 
Lauantai-iltana oli luontopolulla kulkemista, pientä koiratietovisaa ja saunomista. Uimaan ei kovin moni uskaltanut mennä. Timikin kävi useampaan kertaa kuikuilemassa laiturilla, mutta ei tullut mieleenkään kastella edes yhtä käpälää.
 
 
Lauantai-päivän aikana ehdimme treenata agilitya, Junior Handlerin mitä monimutkaisimpia kehäkiksejä laina-cockereiden kanssa ja TOKOa.
TOKOssa aloitin Timin kanssa (vihdoin ja viimein) noutoharjoitukset. Ensin kokeilimme noutoa "vapaasti", eli käytännössä tiputtelin noutokapulaa maahan, ja jos Timi osoitti pientäkään kiinnostusta sitä kohtaan tai vaikka kosketti sitä, palkitsin sen siitä. Tämä tekniikka ei kuitenkaan oikein toimi Timiin: se kyllä juoksee palikan luo ja saattaa läpsäistä sitä tassulla, mutta suuhunsa se ei puupalikkaa tahdo oottaa.
 
Siispä siirryimme "pakkonoutoon"... Tuo sana "pakko" kuulostaa ehkä pahalta, mutta ei se sitä ole. Tässä siis annan palikan koiran suuhun, pyydän huiskua pitämään palikkaa hetken ja sitten annan luvan irrottaa otteen. Tätä treenasimme kouluttajan Annan kanssa ja kotona jatkoimme muutamalla toistolla hyvällä menestyksellä! :)
Lisäksi otimme seuraamisen käännöksiä ja aloitimme myös merkki-harjoitukset. Kotona olen vapaamuotoisesti treenannut jotakin merkin tapaista Timin kanssa ja poika hoksasikin jutun idean heti!
Kiitos hurjasti Savolaisen Annalle kattavista treeneistä!! :)
Valkoisia leiriläisiä: vas. Thelma (BG Galanthis) , Nico (S.Nozomi), Chisu (S.Pikatto), Tiuku (S.Obake), Timi (S.Odoroki) ja Haru (S. Quon Haru)
 
 Sunnuntai-aamuna oli aamupala, siivoilua ja lähtö. Tosin ei päivä vielä loppunut täysin siihen vaan pakkasimme koirat autoon ja huristelimme Alajärven Agrimarketin pihaan match show-talkoisiin. Mätsäripaikkaa pystytettiin pari tuntia ja sitten ihmisiä alkoikin jo virtaamaan ilmoittautumispisteelle. Myös leiriläiset pääsivät kisaamaan.
Hienoja sijoituksia tuli päivän aikana! Jopa BIS-kehään asti tiensä raivasivat Nico ja Anna sekä sinnikäs pikku Haru ja Ella. BIS-kehässä nähtiin myös mm. jo 19-vuotias husky joka jaksoi esiintyä hienosti koko pitkän päivän!
Päivän BIS-1 oli upeasti Nico! Neljännelle sijalle ylsi tuleva tähti Haru! Aivan mahtavaa, huomioiden varsinkin sen,että Haru opetteli ekaa kertaa kehäsesiintymisen alkeita edellisenä iltana! ISOT ONNITTELUT molemmille omistajineen!!! :)

BIS-kehän valkoiset, edessä Nico, perässä Haru
Nicon tyylikästä askellusta


Match Show´n BIS-4 iki-ihana Haru.
Ja vielä viimisinpänä, muttei sitten lainkaan vähäisimpänä: Timi piti taukoa sunnuntain, mutta pääsin minäkin kuitenkin kehään pyörimään. Sain aivan ihanan lainakoiran, Halti-pohjiksen (Könöspuron Jakkejames Nippe), jonka kanssa kävin kokeilemassa Junior Handler-kehässä (vielä kun ikä salli :D ). Kannatti, sillä Haltin kanssa pokattiin ykköspalkintopussi!
Haltin vein vielä pienten koirienkin kehään, jossa pirteä pikkupohjis sipsutteli 2.sijalle! Anna ja Nico kiilasivat edellemme... :D
 
Rakkauspakkaus Halti ylpeänä päivän suorituksistaan :)
 
Mahtava viikonloppu oli kyllä! Kiitos kaikille mukana olleille! Ehkäpä tavataan taas ensi kesänä!? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä :)