22. kesäkuuta 2013

Juhannustaikoja

Ihanaa Juhannusta kaikille! Timillä on ollut unelmajuhannus: suolla räpeltämistä, pellolla juoksemista, nurmella makoilua. Ruoveden laivarannassakin kävimme illalla katselemassa, mutta kun kokkoa ei näkynyt, palasimme mökille viettämään Jussia.
Timi ja Timin oma kokko
 Timi kohtasi myös elämänsä ensimmäisen hauen ja voi sitä järkytystä. Poika ei iljennyt tutustua kuin 20cm:n päästä sätkivään kummajaiseen. Itse kalastuksessa Timi kyllä oli kovastikin mukana; istui tomerasti laiturin nokassa ja pää heilahteli puolelta toiselle kun tämä tarkkaili heitettävää viehettä joka kaarsi ilmassa ja molskahti kerta toisensa jälkeen veteen.




 ^ Tuommoinen kaunokainen lehahteli mökkimme terassilla illalla useampaan kertaan. Mikäköhän laji tämä nyt sitten on? :)
Timi kaahasi päivät pitkät suolla, välillä juostiin laiturille vahtimaan ja sitten mentiin taas rypemään turpeen keskelle. Kyllä oli koira taas kaikkea muuta kuin valkoinen päivän jälkeen... :D Vähintään kolme kertaa poika onnistui koheltamaan itsensä lampeen asti mättäillä piehtaroidessaan: siellä se hetken räpiköi, mutta sia kivuttua takaisin rannalle. Sen jälkeen pikku-ukko katseli hetken hölmistyneenä veteen, että kuinkas siinä nyt sillain kävi mutta sitten sitä taas jo mentiin!... ja kohta TAAS lammessa... :D
Yhden putoamisen sain videoituakin ja laitan sen heti tänne kun vaion kerkiän! ;)

1 kommentti:

  1. Onpa kivan kuuloinen juhannus Timillä, meillä Luna ei uskalla mennä veteen ollenkaan mutta Ella on vielä penturohkea ja uskalsi koipensa kastella :D hieno perhonen, mun oli pakko googlaa ja se on ilmeisesti haapaperhonen.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä :)