11. kesäkuuta 2013

Agikentällä

Olin viikon verran lomareissussa, ja Timi äitini täyshoitolassa. Kiitos ipanan paimentamiesta! ;)
Maanantaina palasin kotirintamalle ja saman tien nappasin ilosta sekaisin hykertelevän huiskun mukaani ja läksimme mehtälenkille. Koiruus oli kyllä niiiiiin täynnä energiaa kuin olla voi: risukot rushateli ja oksat taittui kun pikku-ukko hömelsi kauhialla vauhdilla pitkin ja poikin pusikoita! Välillä piti tulla räkyttämään viereen, kun omistaja löntysti liian hitaasti, ja sitten taas mentiin!:D
Pikkuhiljaa Timi on alkanut pysymään hyvin kuulolla vapaanakin; välillä se toki singataa rusakon tai linnun perässä johonkin ryteikköön, mutta osaa ja tajuaa nykyään itse etsiä minut uudelleen. Ennen lenkkimme kuluivat käytännössä niin, että koira viiletti ties missä ja minä kuljin perässä yrittäen samalla epätoivoisesti inistä käskyjä koiruudelle. Eilen minä kuitenkin johdin lenkin kulkua ja Timi pysyi kannoilla koko ajan valppaana. Jos pysähdyin, pikkumatkalainenkin pysähtyi siihen paikkaan. Jos lähdin juoksemaan tai päätinkin hypätä polulta sivuun, pystyin luottamaan siihen, että se koira tulee perässä. JOTAIN on siis tapahtunut! :)

Tänään käytiin kuokkimassa toisessa agitreeniryhmässä ja että oli MAHTAVAT treenit! Timi oli skarppina koko ajan ja lisäksi tänään treenasimme ilman hihnaa kokonaiset 2 TUNTIA! Tavoitteena minulla oli tänään vain tehdä lyhyitä onnistumisvarmoja ratoja, joissa Timillä säilyisi hyvä vireys koko ajan. JA ME ONNISTUIMME! Startista päästiin lähtemään ilman takaa-ajoleikkejä ja kontaktitkin sekä puomilla että A-esteellä onnistuivat pysäytyskäskyn ja namin avulla!
Saatoin välillä lopettaa radan kesken onnistuneen pätkän jälkeen ja palkinnoksi pidettiin riehumisleikkitauko. Siitä sain tänään taas arvokkaan muistutuksen,että tärkeintä ei missään treenaamisessa välttämättä ole toistojen määrä, vaan nimenomaan se että osaa LOPETTAA AJOISSA!
Tunnin jälkeen vauhti oli edelleen päällä, ja tuntui, että olisimme saman tien voineet lähteä vaikka SM-kisoihin! Teki mieli jatkaa vielä vähäsen radan tekoa, mutta päätin kuitenkin lopettaa päivän onnistuneeseen kertaan. Se kannatti; virheitä ei päivän aikana tullut juurikaan ja kaikille jäi hyvä mieli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä :)