16. joulukuuta 2012

 
Tähän vuoteen ehti mahtua vaikka mitä ; alkuvuodesta agilityn aloittaminen, polvi-ja silmätarkastukset, Erikoisnäyttely Kangasalla sekä monia muita näyttelyitä, hienoja sijoittumisia mätsäreissä, Timin 2-vuotispäivä ja siirtyminen NUOrten luokasta AVOimeen. Japsilenkkeilyä ja sukutapaaminen Alajärvellä. Agilityseuran vaihto, sijoittumiset TOKOn möllikisoissa ja agilityn epiksissä sekä ensimmäinen virallinen tulos tottelevaisuuskokeesta.
 
Ensi vuodelle tavoitteena on näyttelykehissä starttaaminen helmikuussa ja sen ikuisen ensimmäisen SERTin metsästys, agilityn pariin palaaminen talvitauolta, TOKO-koe sekä mahdollisesti alkukesästä MH-luonnekuvaus tai luonnetesti... :D
Siihen asti lomailemme ja nautimme talvisesta säästä!

15. joulukuuta 2012

9 yötä Jouluun...


Sää oli mitä mukavin, joten päätimme lähteä käymään maalla tekemässä lumitöitä.Perille tullessamme lunta oli pihassa parikymmentä senttiä, ja sivummassa miltei polven korkeudelle asti. Timille tämä oli oikea paratiisi, lumityöntekijöille vähemmän paratiisi... :D
Joulu on jo niin lähellä,että kuusi lähti jo tältä reissulta matkaan mukaan. Kuusipuun haeskelussa kesti jonkin aikaa, sillä puita sai kaivaa paksun lumikerroksen alta. Koiruus oli aluksi aivan järkyttynyt, kun suuri karahka raahattiin sisälle kuivumaan, ja kiersi hökötyksen mahdollisiman kaukaa, mutta lopulta uteliaisuus vei jälleen kerran voiton ja täytyi päästä tutustumaan tuohon vihreään kummajaiseen.

Joulutunnelmissa


Palloleikkejä
Timissä on ihanaa juuri se, että huisku ei syöksy suinpäin heti kaikkea uutta vastaan, vaan laskelmoi hetken minkälainen uusi tuttavuus/asia on ja vasta sitten lähestyy kohdetta tilanteeseen sopivalla tavalla. Esimerkiksi pieniä lapsia kohdatessa Timi ymmärtää heti että pienten ihmisten kanssa ei hosuta, vaan käyttäydytään rauhallisesti ja kaikki käpälät maassa, ettei tule vahingossa kaataneeksi lasta. Jos taas vastaan tulee vanhus rollaattorin kanssa, Timi varoo kulkuvälinettä kunnes se on täysin pysähtynyt. Sitten huisku rientää tervehtimään innokkaasti mutta hillitysti. Jostain Timi on myös nyt oivaltanut sen, että jos ihminen ei vaikka taivu/pysty kumartumaan ja rapsuttamaan, niin silloin kannattaa nousta takajaloilleen ottaen kulkuvälineestä tukea, jotta henkilö onnistuu rapsuttamaan paremmin.
Tällaiset kohtaamiset tuovat kyllä aina niin hyvää mieltä koko loppupäiväksi kaikille osapuolille: niin koiruudelle, kuin rapsuttajalle että ylpeälle omistajallekin! :)


Ainoa , jonka kohtaaminen tuottaa vielä haastetta, on KISSA. Täysin ystävällinen Timi kyllä kissoja kohtaan on, mutta koiruus menee vain aina niin sekaisin innosta ja pienestä jännityksestä, että eihän siinä malta tervehtiä rauhallisesti, kun pitäisi päästä moikkaamaan HETI ja VAUHDILLA! :D

Talvisissa maisemissa

9. joulukuuta 2012

Voittaja-12

Saarnion Odoroki Voittaja-12:ssa
Tänään klo:03.00 herätys, rautatieasemalle ja junalla kohti Helsingin Messukeskusta.
Lemmikkivaunussa tutustuimme kolmeen silkkiterrieri-kasvattajaan: Minnaan (kennel Nanasilk), Tuulaan ja Tiinaan (kennel Dazza), joiden kanssa aamuöinen matka sujui leppoisasti koirajuttuja höpöteltäessä.
Minnan silkki Cassidy ( Nanasilk Princess ) oli tänään hienosti VSP V-12 napaten samalla CACIBin. Kiitos matkaseurasta, oli mukava tavata! Ja Onnittelut Minna päivän saavutuksista! :)



Arvostelun aika

Näyttelyhalliin saapuessamme paikka oli vielä melkoisen autio ja ehdimme heti majoittautua aivan kehän viereen. Pian halli alkoi kuitenkin täyttyä.

Timi juoksi tänään ensimmäistä kertaa AVO-luokassa , veljensä Milon (S.Oriko) kanssa. Tuomari ensitöikseen mittasi koirat, ja naurahti Timin kohdalla että: "on hieman iso poika". Hän ei kuitenkaan kertonut mittaustulostaan.

Näistä liikkeistäkö on sanottu puuttuvan potkua? :D
 
Sitten ravattiin hieman ympyrää ja edestakaisin, jonka jälkeen seistä tönötettiin vielä hetki paikallaan saneluarvostelua odotellessa. Timi näytti jälleen kerran parhaat puolensa ja esiintyi tarmokkaasti, mistä saan olla kyllä ERITTÄIN TYYTYVÄINEN! :) Kuulin kuinka tuomari saneli arvosteluun "kaunis kaula", "tasapainoinen" ja "erinomainen esiintyminen", ja olin jo erittäin varma että hyvä nauha tulee... No, tunnelma hieman laski, kun kehätoimitsija kuulutti :" keltainen nauha, hyvä." Meidän matkamme siis päättyi siihen. Päivän saldo siis AVO H.
Timin veli sen sijaan voitti luokan, ja sijoittui vielä hienosti PU-4. saaden jälleen kerran varaSERTin. Onnittelut Virpi! :)

Timin tuloksesta oli useammatkin ihmiset hieman ihmeissään, sillä kirjallinen arvostelu antoi kyllä ymmärtää, että olisi tullut toisenlainen arvosana... :/
Päivän aikana useampienkin koirien tuloksia hämmästeltiin ,eivätkä ihmiset oikein tahtoneet päästä perille, mitä tuomari japaninpystykorvalta haki...
No, tämä oli kuitenkin VAIN YKSI mielipide muiden joukossa, ja jatkamme kehissä juoksemista ensi vuoden puolella! :) Timin arvostelun voi lukea täältä !


Ja ravaaminen jatkuu.
Kuvista suuret Kiitokset jälleen kerran Vainion Tiialle! :)


Loppuajasta tunnelma kuitenkin piristyi, kun Supermummo-Kerttu (Bella Godivas Deidamia) aurasi jälleen tiensä nuorempiensa ohi VSP V-12 ja ROP-veteraani VV-12 palkinnoille.
ROPiksi valittiin Oliver (Donorei Lethusan Bahaya). Ja ROP-kasvattajaksi tänään nousi kennel Pretty Touch.
Suuret Onnittelut Heidi, Nina & Päivi!

Kehien jälkeen pyörimme vielä kojujen seassa shoppailemassa ja matkaan tarttui taas vaikka sun mitä! Kuten esim. Suomen Kenneliiton historiasta kertova kirja.
Paluu matka junassa vietettiin mm. päivän islanninlammakoirien ROP-pennuksi valitun koiruuden (Kári Fra Klettakoti ) kanssa.



Kotiin lähdössä. :)

8. joulukuuta 2012

5 vaille valmis...

Huomenna, huomenna on se päivä... jolloin olemme ensimmäistä kertaa Messarin kehissä!

Huisku on nyt kylvetetty, föönattu ja siistitty viimesen päälle Helsingin koitosta varten.
Muistin, kuinka edelliskerralla koiruus jätti turkkinsa kylpyhuoneeseen, joten tällä kertaa päätin jättää pesut kuitenkin hieman vähemmälle. :D

 Nyt Timi on pitänyt turkkinsa hyvin, ja se on vahvistunut vielä huimasti lumihangessa tarpoessa.
Timi kyllä nauttii aina täysillä näyttelyihin valmistautumisesta: on niin ihanaa kun harjataan ja hyysätään ja saa vielä istuskella pitkään lämpimässä
suihkussakin!
Kehässä koiruus on aina esiintynyt hienosti, joten kehässä kulkemista en stressaa lainkaan vaan luotan, että herraseni hoitaa oman osuutensa yhtä mallikkaasti kuin ennenkin. :)

Timin sisaruksista Tiuku (S.Obake) ja Milo (S.Oriko) olivat käyneet jo tänään esiintymässä Helsinki Winner´ssa Tom Matherin arvosteltavana. Tiukuselle ERInomainen luokkavoitto ja SA, Milolle AVO EH 2.
Milo saapuu Voittajaankin, joten veljekset pääsevät taas kisailemaan keskenään. ;)

6. joulukuuta 2012

2. joulukuuta 2012

Joulun, ja Messarin odottelua...

Viimein tännekin saapui kunnolla lumi ja samalla myös ihana joulutunnelma! Meidän perheestä lumesta tuntuu ylivoimaisesti eniten riemuitsevan tuo valkoinen hulivili. Timi viihtyy lumihangessa makoillen ja "sukellellen" helposti tuntikaudet, ja aina joutuu keksimään uudet konstit millä saada koira sisälle pihalta. :D



Martti (Bella Godivas Gandalf)
Taas on ehtinyt tapahtua PALJON! :
Perjantaina tuli iloinen yllätyssoitto kasvattajalta, että he ovat menossa hakemaan Mitzua (S.Natsuko) Norjasta ja poikkeavat siinä samalla kyläilemässä. Ilta sitten vietettiin Soilen ja Sallan kanssa höpötellessä kahvipöydässä. Ihanaa kun käväisitte! Nähdään taas pian! ;)


Kaveruksia: ylhäällä Timi & Martti,
alh. Myy & Salli
Lauantaina ulkoiltiin lumisissa maisemissa, Timin seurana Maximus-japsi (Maxi). Koiruudet menivät riemusta sekaisin nähdessään pitkästä aikaa toisensa ja alkuun suoritettiin pitkät tervehtimisrituaalit käpälillä toista tönien ja kimakasti haukahdellen.
Maxi on alusta asti ollut Timille kuin "isoveikka", joka on opettanut nuoremman tavoille ja tarvittaessa myös pehmeästi kurmuuttanut, jos ipanan touhut ovat menneet "yli". Toivottavasti Timikin saa tulevaisuudessa toimia samanlaisena "oppi-isänä" nuoremmilleen. :)

Sunnuntaina japsilenkkeiltiin Sääksjärven laavulle Pikkujoulun merkeissä. Mukana kirmasi kuusi japsia, sekä parsoni-Gini (Miselin Matushka Marina ) pitämässä kuria ja bordercollie-Myy (Amazeme French Revolution )paimentamassa laumaa. Kaksijalkaisia tallusti 12, joista nuorimmatkin jaksoivat hienosti reissun ajan.
Japseista pienimpiä matkalaisia olivat muutaman kuukauden ikäiset Timin pikkusisarukset Chisu (S.Pikatto)  ja Topi (S.Pikurito) ,jotka otettiin heti mukaan laumaan. Ohessa kuvia retkeläisistä! ;)


Vas.Lumihauvat lumitöissä. Keskellä: Myy paimentaa maastoutuneen. Oik. Gini tarkkailee
teinijengin touhuja.

Aluksi Martti-nuorukaisen (Bella Godivas Gandalf ) ja vanhemman herran Roopen (Donorei Diletto) välille meinasi muodostua vähän kitkaa, mutta hetken päästä jälkeen tilanne rauhoittui ja kaikki tulivat hyvin juttuun vauvasta vaariin.



 
Myy valmiina lähtöön!
 Ja tokihan japsit huomaavat heti, kun jollakin on murunenkin murkinaa tarjolla... Tiimityöskentely on koettu hyödylliseksi ruoan kerjuussa.Juuri lenkillä keskusteltiin kuinka japsit eivät juuri välitä tutustua "väärän"rotuisiin koiriin...No ,ainakin bordercollie sopi joukkoon vallan mainiosti! :D

The Teamworking : Timi (S.Odoroki ), Salli ( Bella Godivas Griselda ),
 Roope  (Donorei Diletto )  &  Myy (Amazeme French Revolution )