5. lokakuuta 2012

Edistymistä ja muutoksia

Nyt on jo lokakuu... Missä välissä se alkusyksy oikein hujahti ohi??
Viime viikolla oli viimeiset agin jatkokurssin treenit. Nyyh, ikävää kun IHANA harrastus loppuu...mutta onneksi vain hetkeksi. Jatkamme agia jälleen vuoden alussa , jolloin myös uudet tuulet puhaltaa ,sillä siirrymme todennäköisesti TaKut ry:n valmennukseen. :)
Puolen vuoden aikana Timi on kehittynyt valtavasti tekniikaltaan ja kärsiväälisyyttäkin on tullut rutkasti lisää.
Perjantain treenit oli aivan huippuloistavat! :
Timi jaksoi treenta täydellä teholla. Viimeisen kerran teemana oli vauhtiradat ja pitkästä aikaa radalla oli myös pussi. Ensin huisku hieman epäröi tunneliin juoksemista, kun valoa ei näkynytkään tien päässä, mutta namien voimalla poika keräsi rohkeutensa. Parin kerran muistuttelun jälkeen pussi suoritettiin jo samalla vauhdilla kuin muutkin esteet!
Sitten otettiin pari puolikasta rataa, ja koiruudessa huomaa kyllä suuren muutoksen alkukesään verrattuna: Timi irtoaa radalla nykyään aivan eri tavalla ja hakee aktiivisesti jo itsekin seuraavaa suoritettavaa estettä! Enää ei omistajan tarvitse juosta koko ajan huiskun rinnalla, vaan välillä pelkkä suunnannäyttäminen riittää ja koira etenee itsenäisesti seuraavalle esteelle. :)


 
TOKOssakin on edetty suuria harppauksia:
Alokasluokan liikkeet alkavat olla kutakuinkin kisavalmiita. Enää tarvitaan vain ohjaajalle hieman luottamusta lisää, jotta tämä ei jatkuvasti pyrkisi auttamaan ( ts.häiritsemään ) huiskua liikkeissä kaikin tavoin, vaikka koira haltsaa ne jo varmasti... :D
Nyt siirryimme TOKOssa "eskari"-ryhmästä Alokas-ryhmään, jossa ehdimme käydä kerran. Viikon päästä on TOKO-koe , ja sen jälkeen siirrymme jo Kilpailevien-ryhmään, jossa varmasti haastetta riittää.
 
Huomenna lähdemme viilettämään mölliradalle, TaKut ry:n agilityn epävirallisiin kisoihin. Tuleepa taas testattua, missä mennään. Jospa tällä kertaa omistaja antaisi koiruuden omatoimisesti suorittaa radan, kun viimeksikin taisi kaksijalkaisesta olla enemmän häiriötä kuin apua... :D
PS. Lisäilen agility-kuvia, kun niitä saan! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä :)