30. elokuuta 2012

Ensimmäiset agility-kisat

Saarnion Odoroki  2 vuotta
Tänään korkattiin ensimmäiset agilitykisat Tampereella TAKUT ry:n kentällä,

möllejen medi-luokassa. Huomasimme kisojen ilmoituksen viime hetkellä ja päätimme lähteä kokeilemaan:
Medeissä starttasi tänään 17 koirakkoa.
Ensimmäinen rata meni yllättävän puhtaasti, huomioiden,että Timi ei vielä ollut kertaakaan mennyt 15.esteen rataa! Pisin rata tähän mennessä oli jokin viiden esteen rata :
Kontaktit olivat kaikki täydellisiä , jopa A:lla Timillä riitti malttia laskeutua rauhallisesti alas. Hypyt menivät kevyesti , eikä pituushypyssäkään ollut mitään problemaa vaikka sitä ei vielä kovin paljon ole ehditty treenaamaankaan.
Tunneleiden kohdalla Timi ensin vähäsen harkitsi, viitsisikö alittaa niitä,mutta suoritti ne kuitenkin.

Toisella radalla omistaja unohti minne päin pitikään mennä ,ja koiruus sitten päättikin yhtäkkiä lähteä merkkamaan radan rajatolppaa...Tänään useampikin koira jostain syystä lähti radalta, joten HYL:lyjä napsahteli reippaasti, mutta yleisöllä ainakin naurua riitti. 
Pienistä sähläyksistä huolimatta yllätyksellisesti sijoituimme kuitenkin Medien KOLMANSIKSI  enimmäisen ratatuloksen ansiosta! :D Kyllä saa olla omistaja taas kerran tyytyväinen. ♥ Tällaisilla tuloksilla on hyvä aloittaa! Eiköhän sitä vielä virallisiinkin lähdetä... ;)


Tänään myös ennakkoon jo hieman vietettiin Timin 2-vuotis synttäreitä. Ja tottakai asiaan kuuluivat myös synttärikakku sekä kotitekoiset koirankeksit. Ja nyt vihdoin Timi sai uuden röhkivän possu-lelunkin, edellinen kun ei oikein kestänyt Timin paijaamisia. :D

Ja möllirata oli kutakuinkin tällainen. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä :)