29. heinäkuuta 2012

Viikonloppu

Viikonloppu viuhahti aivan älyttömän nopiasti!
Olimme agin jatkokurssin ensimmäisissä treeneissä ja ne sujuivat LOISTAVASTI !
Ryhmässämme on kaiketi 4 koirakkoa, mutta tällä kertaa paikalle oli ennättänyt meidän lisäksemme  vain australianpaimenkoira Reino omistajansa kanssa. Saimme siis käytännössä yksityistunnin... :D
Lomatauon jälkeen aluksi vain ihan muistuttelimme koirien kanssa, että mitä se agility mahtoikaan olla.
Timi huomaa nykyän heti kun alan pakata treenikamppeita, ja silloin poika aloittaa sellaisen show´n että! Huisku innostuu aina niin totaalisesti  treeneihin lähdöstä, että se puikkelehtii koko ajan jaloissani ja haukahtelee kimakasti. Näin tälläkin kertaa... :)

Agissa kokeilimme vaihteeksi keppejä ja loma olikin ollut hyväksi: Timi pujotteli kepit kokonaan , nyt jo paljon omatoimisemmin!
Puomilla vähän kontaktiharjoitusta ja sitten pari kertaa koko esteen suoritus, virheettömästi!
Nyt Timin alastulojakin on saatu hidastettua hienosti.
Rengashyppyjä muutamia kertoja eri suunnasta lähetettyinä ja sitten vielä kolmen esteen spurttirataa. Vauhditimme koirien menoa niin, että kouluttajamme piti aluksi koiria aloillaan ja ohjaaja houkutteli koiraa lähtemään radalle mahdollisimman kovalla vauhdilla. Timi ei digannut  lainkaan siitä, että vieras ihminen pidätteli häntä juoksemasta HETI omistajansa perään ja parin tällaisen lähdön jälkeen huisku kyllästyikin touhuun ja päätti lähteä itsenäisesti suorittamaan rataa. Koira kipitti radalla ilman ohjaajaa suorittaen TÄSMÄLLEEN oikeat esteet, joten eipä "varaslähdöstä" oikein voinut toruakaan. :D Tämän jälkeen aioin palauttaa koiran lähtöviivalle ja jatkaa treenejä, mutta Timi olikin päättänyt vielä jatkaa sooloiluansa kirmailemalla ympäriinsä ,parin metrin etäisyydellä ,antamatta ottaa itseään kiinni. Herkkujen avulla pojan mieli kuitenkin muuttui ja kävimme radan vielä pari kertaa läpi.

Viikonlopun olin auttamassa rippijuhlien valmisteluissa Kangasalla. Paikka saatiin siivottua ja leivonnaiset valmiiksi. Sunnuntai-aamuna sitten konfirmaatiotilaisuuteen ja päivän toiminkin "kameramiehenä" juhlissa. Sää-ennusteista huolimatta juhlien ajaksi saatin oikein aurinkoinen ilmakin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä :)